Nazi Lauck NSDAP/AO Suomeksi Uutislehti 106-5 . . .

Nazi Lauck NSDAP/AO

Kansallissosialistinen Uutislehti

NSDAP/AO – Suomen painos

Numero 106/5 – Talvi 2000/2001 (111/112)

Kansallissosialistista Uutislehteä julkaisee NSDAP/AO useilla eri kielillä; suomeksi, englanniksi, saksaksi, unkariksi, hollanniksi, ranskaksi, ruotsiksi, espanjaksi, portugaliksi ja italiaksi. Lehti ilmestyy epäsäännöllisesti. 12 numeron tilaus maksaa 200 mk. (Jokainen numero on saatavana myös 650 MB:n tietokone-CD:nä - Microsoft Publisher 98® - hintaan 80 mk.)

NSDAP/AO julkaisee myös joka toinen kuukausi ilmestyviä sanomalehtiä, englanninkielistä The New Orderia ja saksankielistä NS Kampfrufia. (Tanskalainen tabloidilehti Fædrelandet on yhteisprojekti Tanskan DNSB:n kanssa.)

Hyväksyttäviä maksutapoja ovat käteinen (vain setelit – ei kolikkoja tai postimerkkejä) ja kansainväliset rahaosoitukset (ei henkilökohtaisia sekkejä , ei "postiosoitus"-sekkejä).

Vapaaehtoisten kirjoittajien ja kääntäjien apu on tervetullutta.

NSDAP/AO - PO BOX 6414 - Lincoln NE 68506 - USA

http://www.nazi-lauck-nsdapao.com

Toimintaraportti Berliinistä 25.11.2000 (111)

Berliini, lähijunaliikenteen asema Schönefeldessä, klo n. 8:30. Aseman seutu oli kokonaan eristetty raskaasti aseistettujen paikallispoliisien ja rajavartiomiesten toimesta. Ilmapiiri oli jännittynyt… Meitä saapui asemalle hiljalleen. Busseja bussien perään. Tovereita kaikkialta Saksasta. Ensimmäisenä saapuivat NPD:n Baden-Württembergin osaston toverit, sitten baijerilaiset ja lopulta tovereita aina Frankfurtista saakka. Tervehdimme toisiamme, järjestäydyimme ja odottelimme marssin alkua, joka oli sovittu klo 12:00. Pian koko asema oli "kansallismielisten käsissä". Tovereiden liepeillä partioivat poliisit, jotka eivät taaskaan kohdelleet meitä erityisen ystävällisesti: ankarat säännöt ja ehdot sekä piinallisen huolelliset tarkastukset olivat kiusanamme. Yllättäen ei ollut edes sallittua kantaa musta-valkea-punaista Valtakunnan lippua tai NPD:n puoluelippua (virallisessa NPD:n mielenosoituksessa!), myöskään aivan laillisia pinssejä ja merkkejä ei sallittu (mukaan lukien NPD/JN:n puoluemerkit!). Kiellettyä oli myöskin huutaa "Tässä marssii Kansallinen Vastarinta!" (mielenosoituksen slogan). Nämä rajoitukset tuntuivat erittäin oudoilta ja aiheuttivat vain lisää turhautumista Liittotasavallan systeemiin ja sen hännystelijöihin… Lopulta vain nyky-Saksan musta-puna-keltaiset liput olivat sallittuja. Niitä ei tietystikään tovereitten hallusta pahemmin löytynyt. Kuitenkin osallistujien moraali ja taistelutahto pysyivät murtumattomina. Me halusimme antaa Liittotasavallan hallitukselle vastauksen edellisten päivien ja viikkojen media-agitaatiolle. Me halusimme tuoda julki asenteemme ja siten todistaa ihmisille, että ME olemme kunnollisten ihmisten kapinaa, emmekä mitään "anti-fasistien" kaltaisia murhaavia lynkkausporukoita, joita Schröder ja hänen vasallinsa mobilisoivat. Niiden mottona on näyttänyt olevan "taistele fasismia vastaan kaikin keinoin".

Vaikka päivän mielenosoitus oli NPD:n järjestämä, osallistui siihen myös NPD/JN:n tovereiden lisäksi sitoutumattomia voimia, tovereita National Resistancesta ja ryhmiä Sveitsistä, Englannista ja jopa Skandinaviasta – yhteensä 2500 henkeä. Valtava määrä sodanjälkeisessä Berliinissä! Marssi toimi myös ensiesiintymisenä mielenosoituskiellon jälkeen. Kielto tuli aikoinaan voimaan NPD:n vuoksi.

Kello oli jo 12:00. Meidät oli kuljetettu poliisin saattamana erikoisjunalle, jonka määränpäänä oli Berliinin keskusta. Odotukset olivat korkealla, kun junamme pysähtyi lopulta itä-Berliinissä, jossa meitä odotti lisäjoukko tovereita. Tunnelma oli korkealla. Me kaikki Berliinistä, Saksista ja muualta tulleet toverit seisoimme aseman edessä ja järjestäydyimme, jotta marssi pääsisi alkamaan. NPD:n johtaja Udo Voigt sekä Horst Mahler, Per Lennart Aae, Holger Apfel ja muut johtohenkilöt olivat kärjessämme. Valmiina oli myös suuri joukko juutalaismielisiä tiedotusvälineiden edustajia kameroineen.

15 minuuttia myöhemmin saapuivat kaiutinautot ja liput. Panderolleja ja megafoneja jaettiin tovereille. Yhtäkkiä NPD:n puolueliput olivat jälleen sallittuja! Poliisit Schönefelden asemalla olivat valehdelleet meille, tarkoituksenaan mielenosoituksen lapsellinen sabotointi, kun meidän piti jättää lippumme busseihin. Tämä toissijainen seikka sai kuitenkin vain päättäväisyytemme vahvistumaan.

NPD:n eri osastot järjestäytyivät paikoilleen ja eri puolilta maata saapuneet toverit kokoontuivat lippujensa alle. Ihmisten joukosta oli tullut järjestäytynyt, marssiva kulkue turvamiehineen, lippuineen ja kyltteineen. Ennen marssin alkua NPD:n virkailija Per Lennart Aae piti puheen Saksassa tapahtuvasta kansallismielisiin kohdistuvasta vainosta, mikä herätti joukot ja vihastutti lehdistöväkeä. Marssi saattoi alkaa!

Tosiasia, että mielenosoitus tapahtui Valtakunnan pääkaupungissa, huolestutti joitakin tovereita, sillä odotimme vastaamme muka-radikaalien "Berlin-Antifa"-hylkiöiden suurta joukkoa, jotka olivat vappuna näyttäneet avoimesti kykyjään terrorismissa ja vandalismissa. Ironisesti samat väkivaltaiset anarkistit, tuhopolttajat ja mellakoitsija, joita vastaan poliisi silloin taisteli, olivat nyt Liittotasavallan hallituksen toimesta mobilisoitu "taistelemaan natseja vastan". Päivää ennen mielenosoitusta Thierse ja hänen kumppaninsa kuuluttivat radiossa, että "jokaisen kunnon kansalaisen täytyisi osoittaa vastustuksensa "ruskeaa joukkoa kohtaan", ja että kaikkien pitäisi häiritä mielenosoitusta kaikin keinoin – siis väkivallalla ja mellakoimalla! Lopputuloksesta tulisi kuitenkin erilainen, kuin viranomaiset toivoivat… Ja jo tässä vaiheessa oli nähtävillä, että nk. Berliinin "Antifa:n" toiminta oli ainoastaan naurettavaa, mitätöntä ja säälittävää! Meitä oli enemmän kuin heitä, ja tilanne oli huomattavasti vähemmän kriittinen kuin aikaisemmin toukokuussa Fürthissä. Saimme todellakin hyvän kuvan Berliinin "Antifasta". Koko pelottelukampanja oli täydellinen tappio Liittotasavallan hallitukselle. Thierse ja kumpanit olivat uhkailleet jopa 50 000 hengen vastamielenosoituksella, jota ei tietystikään koskaan ilmestynyt paikalle!

Aloitimme marssin ja suuntasimme kohti Berlin Alexanderplatzia. Kuljimme läpi "Straße der Pariser Kommunen" ja saavuimme "Karl-Marx-Alleelle", mikä jo itsessään oli symbolinen voitto menneiden ja nykyisten aikojen punikeista. Huusimme iskulauseitamme "Punainen roskajoukko alas!", "Berliini pysyy saksalaisena!", "Tässä marssii NPD!" ja "Katu vapaaksi Kansalliselle Vastarinnalle!", jotka pyyhkäisivät muutamat harvat vasemmistoääliöt syrjään. Jotkut heistä seisoivat reitin varrella olevan Marxin patsaan edessä ja koettivat jotenkin puolustaa sitä, mutta saivat aikaiseksi vain onnetonta ininää. Muuta mainittavaa nuo pääasiassa 14-15-vuotiaat "vastamielenosoittajat" ei saaneetkaan aikaiseksi… Lisäksi muutamat "antifasistit" ja muut sekopäät kuvittelivat, että seuraamalla tiiviisti kannoillamme koko ajan, saisivat he muita liittymään mukaansa ja siten päihittämään meidät. Tämä yritys oli epäonnistunut jo vappuna.

"Saksaa ei voida kieltää!" ja "Keskustelua, ei kieltoja!" –iskulauseet kaikuivat Berliinin kaduilla, ja ne osoittivat kansalle, että Saksa oli yhä hengissä ja voimissaan! Me hallitsimme katuja. Jokaisen "vastamielenosoittajan" oli pakko hyväksyä tämä tosiasia. Oli kauhata huomata, kuinka paljon vihaa oli istutettu ihmisten mieliin Liittotasavallan harjoittaman aivopesun ja median agitaation tuloksena. Meitä häirinneet nuoret ihmiset eivät edes tienneet, miksi he vihasivat meitä. Raivoissaan he huusivat "Kuole Saksa!". Heidän Saksan vastaisuutensa tuli kyllä selväksi.

Järkkymättömästi, järjestäytyneesti ja vakain askelin kulkueemme marssi eteenpäin puolueen johto kärjessä ja osastot heidän perässään vastustamattomasti pitkin Berliinin katuja. Tällä kertaa muutamia sivustaseuraajia jopa liittyi joukkoomme mukaan, mikä aiheutti hämmennystä ja kauhistusta lehtimiesten ja tv-reportereiden kasvoilla. Mukaanliittyjille annettiin liput, ja niin he taistelivat kanssamme rinta rinnan Saksan puolesta. Heidän rohkeudestaan täytyy antaa tunnustusta. Kaikki agitaatio ja tiedotusvälineiden valheet eivät pystyneet kukistamaan heitä!

Kaikki oli tähän mennessä sujunut rauhallisesti. Mutta kun olimme saapumaisillamme Alexanderplatzille tapahtui pieni välikohtaus, jonka aiheuttivat, kuten tavallista, vasemmistolaiset militantit "antifasistit": yksi raketti ammuttiin ja joitakin kiviä ja pulloja heitettiin meitä päin. Massiivinen poliisin läsnäolo osoitti välittömästi tarkoituksensa: muutamassa sekunnissa useita Berliinin poliisin vesitykki-autoja tuli paikalle ja ne kirjaimellisesti pesivät antifa-rotat pois! Kannustimme näytöstä "Lisää vettä!" ja "Uudestaan!" –huudoilla. Osoitimme villisti suosiotamme, kun viimeinenkin rotta oli kadonnut näkyvistä. Lippumme liehuivat voitokkaasti Berliinissä.

Vihollisemme (niin kaduilla kuin liittopäivillä ja muualla olevat) olivat raivoissaan, kun tilanne olikin erilainen kuin he olisivat odottaneet… Siksi ei ollutkaan yllätys, kun muutaman sadan metrin jälkeen vihollistemme ikävästä välikohtauksesta poliisi ilmoitti, että marssi olisi loppu, koska meitä muka odotti "suuri joukko ihmisiä", jotka estäisivät kulkumme. Poliisi siis näytti epäonnistuneen marssimme turvallisuuden takaamisessa. Kummallista kyllä, me emme nähneet (itsemme lisäksi) mitään suurta ihmisjoukkoa! Samanaikaisesti toisaalle Berliiniin oli kokoontunut muutamia ihmisiä surkuttelemaan sitä tosiasiaa "isä Thiersen" kanssa, että Saksa oli heräämässä. Tämä tilaisuus oli kuitenkin kaukana marssistamme.

Tiedotusvälineet väittivät seuraavana päivänä "marssimme päättyneen pian", mikä oli täydellisesti väärin, sillä me olimme marssineet yli kolme ja puoli tuntia marssin loppuun saakka! Noudatimme lopulta poliisin määräyksiä ja siirryimme pikaisesti järjestettyyn erikoisjunaan, joka vei meidät takaisin Schönefeldeen. Ei kuitenkaan ennen kuin olimme hyvästelleet "Tulemme takaisin!" –huudoilla ja heiluttaneet lippujamme viimeisen kerran raivoavien vasemmistolaisten silmien edessä.

Mielenosoitus oli täydellinen menestys liikkeellemme. Toivottavasti se oli myöskin hyvä esinäytös tuleville tämän kaltaisille manifestaatioille. Menestyksestä kertoi toisaalta sekin, ettei tiedotusvälineissä mainittu paljoakaan marssistamme; olisihan se ollut hyvin nurinkurista Liittotasavallalle, että kansallismieliset olivat marssineet asiallisesti ja rohkeasti, mutta ainoat pidätykset ja väkivaltaisuudet olivat vihollistemme, punaisen roskaväen, aiheuttamia. Vaikka systeemi jatkaisikin valheitaan ja voittojemme pimittämistä, tietää se kuitenkin loppunsa olevan lähellä. Tämä mielenosoitus, jo viides (!) Berliinissä tänä vuonna, on vasta alkua! Yhä uudestaan askeleemme tulevat kaikumaan Saksan kaduilla! Saksan henki ja kansallissosialistinen liike tulevat olemaan voimissaan, kun jälleen huudamme: Katu vapaaksi!

Heil Hitler!

Jochen Peiperin viimeinen taisto

Jochen Peiper syntyi Berliinissä 30.1.1915 upseerin poikana. Hän kuului Leibstandarte SS Adolf Hitleriin. 1938 hänestä tuli Reichsführer-SS Heinrich Himmlerin adjutantti. Mutta kun sota syttyi halusi hän rintamalle. Hän komensi 10. SS Leibstandarte A.H. –komppaniaa Puolassa, Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa. 1941 hän taisteli Venäjällä 2. Panzergrenadier –rykmentin 3. Panzergrenadier –pataljoonassa. Hän siirtyi kenraali Postelin 320. Jalkaväkidivisioonaan, joka oli saarrettuna Kharkovassa. 19.3.1943 Peiper valloitti Bielgorodin. Syyskuussa 1943 hän taisteli Italiassa. Marraskuussa 1943 hän taisteli valtakunnan puolesta Jitomirissä ja murtautui saartorenkaan läpi Kamenets Podolskissa 1. armeijakunnan kanssa. Lokakuuhun 1944 asti hän taisteli itärintamalla. 16.12.1944 – Sepp Dietrichin komentaman 6. Panssariarmeijan osana – Peiper taisteli 1. SS-Panssaridivisoona L.A.H.:n kanssa Ardennien vastahyökkäyksen kärjessä.

Peiper eteni La Gleizeen lähelle Stavelottia. Hänet saarrettiin ja eristettiin muista joukoista. Hänen kuitenkin onnistui paeta miestensä kanssa jalkaisin, ilman ruokaa ja taistelumateriaalia. Sodan lopussa hän taisteli venäläisiä vastaan lähellä Wieniä Tonavan länsipuolella Sepp Dietrichin alaisuudessa. Peiper antautui miestensä kanssa amerikkalaisille Alpeilla Kremsissä. Peiper oli tällöin SS-Obersturmbannführer ja hän kantoi Ritarinristiä miekkojen kera.

Saksan antautumisen jälkeen tämä moitteeton, jalomielinen ja uskomattoman urhea sotilas vangittiin. Häntä hakattiin ja häpäistiin. Häntä syytettiin siitä, että hän oli muka määrännyt amerikkalaisten sotavankien teloittamisen Ardennien operaation aikana Baugnezissa, Malmedyn lähellä. Peiperin taisteluryhmä oli saanut jenkit vangiksi ja heidät oli jätetty muutamien vartioiden kanssa eräälle niitylle odottamaan siirtoa. Peiper itse oli rynnistänyt tankkiensa kärjessä kauemmaksi rantamalle Ligneuvilleen. Osa taisteluryhmän joukoista tuli paikalle vasta Peiperin lähdön jälkeen. He juttelivat vartioon jääneiden miesten kanssa. Eräässä tiedusteluvaunussa oli vika ja sitä korjattiin. Yhtäkkiä tankin päällä istuva sotilas huomasi joidenkin jenkki-vankien yrittävän pakoa. Varoituslaukaus kuitenkin aiheutti paniikin vankien keskuudessa, ja he kaikki juoksivat eri suuntiin. 21 pakevaa vankia ammuttiin konekivääreillä.

Antautumisen jälkeen 1. SS Panssaridivisoonan miehet jäljitettiin ja heidät vietiin Zuffenhausenin leirille. 400 miestä siirrettiin Stuttgartin lähellä sijainneeseen Schwäbischin vankilaan. Peiperin joukot koostuivat enimmäkseen erittäin nuorista sotilaista: Yksi heistä oli 16-vuotias, kaksi oli 17-vuotiaita, yksitoista oli 18-vuotiaita ja kahdeksan 19-vuotiaita. 72:sta tuomitusta 22 oli alle 20-vuotiaita. Heitä kaikia kidutettiin tunnustusten saamiseksi. Peiper toimi esimerkkinä miehilleen, ja yhdessä he kestivät nämäkin koettelemukset. Kukaan ei pettänyt joukkojaan. Miehet siirrettiin Dachaun keskitysleirille, jossa 74:stä syytetystä 72 tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä. Yksi teki itsemurhan ja yksi luovutetiin alsatianlaisena ranskalaisen tuomioistuimen eteen. 43 miestä, heidän joukossaan Peiper, tuomittiin hirtettäväksi; 22 miestä tuomittiin elinkautiseen; kahdeksan miestä 22:ksi vuodeksi, 11 miestä kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Myöhemmin, uuden kuulemisen jälkeen, kuolemantuomiot muutettiin elinkautisiksi. Yhdentoista vuoden istumisen jälkeen Peiper vapautettiin viimeisenä joulukuussa 1956.

Tammikuussa 1957 peiper aloitti työt Porchella Frankfurtissa. AY-liike vaati hänen erottamistaan. Sitten hän työskenteli VW:lle Stuttgartissa, mutta sieltäkin hänet erotettiin vasemmistoagitaation vuoksi. Peiper tajusi, ettei hän voinut enää jäädä Saksaan ja muutti perheineen Ranskaan. Vuoden 1940 hyökkäyksen aikana hän oli tutustunut Langres Plateaun seutuun ja tykästynyt sen kauneuteen ja hiljaisuuteen. Hän oli auttanut erästä ranskalaista sotavankia, Saksa-ystävällistä nationalistia, joka oli pantu työskentelemään Reutlingeen Peiperin sukulaisten luo. Saksan ja Ranskan välillä oli silloin sopimus, jonka mukaan jokaista vapaaehtoista Saksaan töihin lähtevää kohden vapautettiin kaksi ranskalaista sotavankia. Peiperin suosituksesta tämän miehen, Gauthierin, sallittiin palata perheensä luo. Gauthier ei ollut unohtanut Peiperia, ja kun Peiperin täytyi lähteä Saksasta 1957, auttoi Gauthier häntä ja myi hänelle vesimyllyn Travesista. Rakennus oli huonossa kunnossa, eikä Peiperilla ollut riittäviä varoja sen kunnostamiseen. SS-Obersturmbannführer Erwin Ketelhut osti myöhemmin myllyn itselleen, ja 1960 Peiper rakensi talon Spannplatelle, korkealle jokitörmäälle pensaiden suojaan, jonne ei ollut näkyvyyttä tieltä. Se oli kuin linnoitus. Hän eli siellä 16 vuotta rauhallisesti huolimatta uhkauksista ja nimettömistä puhelinsoitoista.

11.7.1976 Peiper osti hieman metallilankaa kenneliä varten eräästä kaupasta Vesoulista. Myyjä oli alsatialainen Paul Cacheux, kommunistipuolueen jäsen, joka huomasi aksentista että Peiper oli saksalainen. Hän oli kysynyt Peiperilta oliko tämä ollut Ranskassa sodan aikana. Peiper maksoi sekillä, jossa oli hänen nimensä ja osoitteensa. Paul Cacheux tarkisti nimen "ruskesta listasta", johon oli merkitty kaikki kaivatut saksalaiset. Hän välitti tiedon Vastarinta-liikkeelle. 22.7.1976 kommunistilehti "L’humanité" kirjoitti: "Mitä tämä natsi tekee Ranskassa?". Peiperia vaadittiin poistumaan maasta. Lentolehtisiä, joissa Peiper kuvattiin sotarikolliseksi ja natsiksi, jaettiin Travesin asukkaille. "Peiper, me tuomitsemme sinut 14. heinäkuuta!" –tekstejä ilmestyi seinille. 14. heinäkuuta on Ranskan kansallispäivä.

Heinäkuun 13. päivän aamuna Peiper lähetti syöpäsairaan vaimonsa takaisin Saksaan. Hän ei itse halunnut jättää taloa, koska epäili sen joutuvan tuhopolton kohteeksi. Hänen naapurinsa Ketelhut oli ehdottanut, että Peiper olisi viettänyt yön vesimyllyllä, mutta Peiper oli ollut toista mieltä. Hän ei myöskään halunnut, että Ketelhut olisi jäänyt sinne, koska tämä olisi ampunut kaikki hyökkääjät. "Ei", Peiper sanoi, "tappamista on ollut jo tarpeeksi". Jochen Peiper odotti talonsa verannalla, josta käsin hän saattoi tarkkailla jokea. Ketelhut oli lainannut hänelle kivääriään. Kello 22:30 Peiper kuuli melua pusikoista ja näki tusinan verran miehiä kapuavan joen törmää ylös. Hän ampui ilmaan pelästyttääkseen humalaiset tunkeilijat pois. He huusivat Peiperia tulemaan ulos. Hän tekikin niin puhuakseen heille.

Mitä tämän jälkeen tapahtui, on vain syyllisten tiedossa. Obersturmbannführer Jochen Peiperin ruumis oli löydettäessä kärventynyt karrelle ja vain metrin pituinen – se oli ilman käsiä ja jalkoja. Hän oli kuollut n. klo 1:00. Talo oli poltettu ja katto oli romahtanut sisään. Mitä tapahtui klo 23:30 ja 1:00 välisenä aikana? Oliko Obersturmbannführer elossa, kun hänet silvottiin? Oliko hän elossa, kun hänet poltettiin? Syylliset olivat kaataneet lattialle bensiiniä ja sytyttäneet sen palo- ja moottoriöljyn seoksella. Peiper oli maannut makuuhuoneessaan vasemmalla kyljellään selkä seinää vasten. Irtokäsi oli nojannut hänen rintaansa vasten. Mitään ei ollut romahtanut hänen päälleen. Hän oli kuollut valtavaan kuumuuteen. Ruumis ei ollut läpipalanut, mutta se oli kutistunut.

Peiperin tunteneiden ja hänestä pitäneiden Erwin Ketelhutin ja ranskalaisten tuttavien mielestä oli väärin, että tämä ritarillinen mies, joka oli aiemmin selviytynyt monista vaaroista, kuoli sillä tavalla. Murhaajat olivat ajaneet autollaan niityn poikki jokitörmäälle, jossa kaksi proomua oli odottanut. He olivat ylittäneet joen ja kiivenneet törmän yli pensaiden läpi talolle. Murhan jälkeen he olivat juosseet toiseen suuntaan talon edestä tielle. Palomiehet etsivät puuttuvia ruumiinosia. Ranskan poliisi tutki tapausta kuusi kuukautta. Vesoulin kommunisteja ja Vastarinnan jäseniä kuulusteltiin. Kukaan ei tiennyt mitään! Sitten juttu hyllytettiin. Ketään ei koskaan pidätetty tai rangaistu! Travesin alue on harvaan asuttu; asukkaita on vain n. 10 per neliökilometri. Kaikki tuntevat toisensa.

Asukkaat tietävät syylliset, mutta eivät paljasta heitä. Me valvomme heinäkuun 13. ja 14. päivän välisen yön protestiksi Obersturmbannführerin ja Ritarinristin kantajan Jochen Peiperin kohtalolle. Häntä vastaan tehty suuri vääryys ei saa jäädä rankaisematta! Julmalla kuolemallaan Jochen Peiper tervehti viimeisen kerran kansaansa ja isänmaatansa.

Joulutarina

Meidän voi olla vaikeata ymmärtää kuinka rakastettu Adolf Hitler todella oli kansansa keskuudessa, jopa jo aivan taistelun ensi päivinä. Alusta lähtien Hitleriä ympäröineestä todellisesta rakkauden hengestä kertoo paljonpuhuvasti puolueen virallisen valokuvaajan Heinrich Hoffmannin kertomus tapahtumasta, joka sattui Münchenissä juuri ennen joulua 1923. Reilua kuukautta aikaisemmin oli 16 toveria ammuttu kuoliaaksi Odeon Plazalla. Poliittinen liike oli sortunut 9. marraskuuta tapahtuneeseen vallankaappausyritykseen. Liikkeen jäsenet olivat joko kuolleet, piiloutuneet tai, kuten Führer, vangittuna. Sodanjälkeinen Saksa vaipui kipinän syttymisen ja sen verisen sammuttamisen jälkeen taas sosiaalisen kaaoksen harmaaseen epätoivoon, taloudelliseen perikatoon ja kulttuuriseen mädännäisyyteen. Nämä seikat olivat silloin taustana kohtaukselle lohduttomana joulukuuna 60 vuotta sitten …

"Hitler-liikkeen taiteilijat päättivät juhlistaa joulua Café Blütessä Blutestrassella tableau vivantena, otsikkona Adolf Hitler vankilassa."

"Minun tehtäväni oli löytää sopiva kaksoisolento Hitlerille. Löysinkin miehen, joka muistutti häntä erehdyttävästi. Hän suostui ottamaan osaa tableau vivantiimme."

"Café Blüten suuri halli oli täynnä ihmisiä. Kunnioittava hiljaisuus laskeutui, kun esirippu nousi ja puoliksi pimennetyltä näyttämöltä piirtyi esiin vankiselli. Pienen kalteri-ikkunan takana satoi lunta. Pöydän ääressä, selin yleisöön, istui mies. Mieskuoro lauloi jossain Stille Nacht, heilige Nachtia."

"Kun laulun viimeinen sävel häipyi, ilmestyi selliin pieni enkeli kantaen käsissään valaistua joulukuusta. Hän sijoitti sen hellästi yksinäisen miehen pöydälle."

"Hitaasti ’Hitler’ kääntyi ja paljasti kasvonsa yleisölle. Monet todella luulivat, että se oli Hitler itse. Hallista kuului niiskuntaa."

"Valot syttyivät ja kaikkialla ympärilläni näin miehiä ja naisia silmät kosteina. Nenäliinat katosivat nopeasti piiloon."

Lähde: Hitler was my Friend, Heinrich Hoffmann, Burke Co., Lontoo

Aatteelliset Uutiset

Natsi-"internetradio": Viikottaiset "ohjelmat" (äänitiedostot) englannin-, saksan- ja ranskankielellä. Imuroitavissa nettisivuiltamme http://www.nazi-lauck-nsdapao.com!

Jonni Hansen: 21. marraskuuta DNSB:n johtaja Jonni Hansen aloitti 18 kuukauden vankeustuomion (itsepuolustuksesta!) suorittamisen. Lähettäkää kannustuskirjeenne osoitteeseen Jonni Hansen, # 6592, Postboks 532, DK-3000 Helsengör, Denmark.

Kaksi molotovin cocktailia, jotka heitettiin DNSB:n päämajaan Tanskassa, aiheuttivat vain erittäin pienet vahingot.

Uusia internet-kirjoja: AN INTRODUCTION TO THE NSDAP/AO: THE FIGHT GOES ON! ranskaksi sekä ADOLF HITLER QUATATIONS ja SS MAN AND THE QUESTION OF BLOOD venäjäksi on lisätty NSDAP/AO:n verkkosaitille. Saitilla on jo useita teoksia saksaksi, englanniksi ja jopa bulgariaksi (THE JEWS AND BULGARIA) ja serbiaksi (HORST WESSEL).

Serbia: Propagandaisku NSDAP/AO:n hakaristi-tarroilla sai julkisuutta ainakin neljässä tv-raportissa, joissa NSDAP/AO:n osoite oli näkyvissä, 16.-18. marraskuuta. Onnittelemme serbialaisia tovereitamme!

Tietokonepelit kiellettiin (melkein): Saksan hallitus yritti huvittavasti kieltää NSDAP/AO:n verkkosivuilla olevat tietokonepelit… SEN JÄLKEEN kun pelit oli jo siirretty sieltä pois tilan löytymiseksi muille asioille.

Ilmaista mainosta: Lokakuussa Saksan sisäministeri Schily kertoi ylimielisesti USA:n kansalle, että sillä on "väärä käsitys vapaudesta". Hän vaati USA:n hallitusta sulkemaan NSDAP/AO.n verkkosivut. 6. lokakuuta Saksan suurin sanomalehti Bild Zeitung raportoi NSDAP/AO:n tietokonepeleistä, joiden ansiosta kävijämäärät kaksinkertaistuivat. 25. syyskuuta saksalainen uutislehti Focus julkaisi artikkelin NSDAP/AO:n verkkosivuista ja lainasi Saksan poliittisen poliisin virkailijan Rolf Peter Minierin sanoja, että NSDAP/AO:n verkkosivut "saavuttavat uuden ulottuvuuden internetin rasistisessa propagandassa".

Murhayritys?: Saksalainen nuori toverimme Axel Reitz joutui sairaalaan, kun vankilan virkailijat estivät häneltä elintärkeät insuliinipiikit. Vain isän hälyyttämän poliisin väliintulo pelasti hänen henkensä. Axel oli löydettäessä jo tajuton. Lääkärin mukaan puolen tunnin myöhästyminen olisi tappanut hänet. Oikeustoimet on jo aloitettu vankilaa vastaan.

Etsitään

  1. Kolmannen Valtakunnan aikaisia kirjoja ja lehtiä sekä alkuperäisiä (ennen 1945 ilmestyneitä) saksalaisia marsseja sisältäviä levyjä.
  2. Tovereita, jotka kirjoittavat sujuvasti (mutta eivät välttämättä puhu) jotakin vierasta kieltä ja ovat halukkaita tekemään käännöksiä.
  3. Internet-aktivisteja tiedon kokoomiseen ja levittämiseen.

NSDAP/AO - PO Box 6414 - Lincoln NE 68506 - USA

http://www.nazi-lauck-nsdapao.com

NSDAP/AO Suomeksi